Mutta eilisen salitreenin jälkeen tänään alakropassa on oikein mukava tunne, eilen ollaan tehty töitä. Ja tehtiinkin, painoja sai taas viime kerrasta lisäillä :)
Kun treenit salin puolella oli ohi oli aika mennä tesmaamaan sitä infrapunasaunaa. Siellä istuttiin se puolituntia ja hikihan siinä lopuksi tuli. Vessassa ei saanu rampata yhtään sen tihiämpää, kuin normaalistikkaan treenin jälkeen eli jos tuosta jotain vois lukea niin aineenvaihdunta luulisi sitten olevan ennestäänkin ihan hyvä. Vettä siis kiskon treenin aikana sen noin 2-2,5 litraa :D
Mutta olo saunan jälkeen oli levännyt ja raukea. Aijon kyllä ottaa saunassa käynnin viikkorytmiin mukaan ja pyrkiä käymään kerran viikkoon. Pitää vielä hieman tutkailla, että onko hyvä käydä useamminkin kuin kerran viikkoon, mutta aluksi ainakin näin mennään.
Pingu tuomassa lisäviilennystä :D |
Tänään kokkailin meille pitkästä aikaa lohta ruoaksi. Innostuin myös tekemään bataatista "ranskalaisia" ensimmäistä kertaa. Ja voi että niistä tuli hyviä! :P Ehottomasti aijon kyllä tulla tekemään uudestaankin. Todella helppo ja nopea valmistaa. Kuorii vaan bataatin ja leikkaa siitä semmosia ranskalaisen näkösiä viipaleita ja laittaa uuniin 200-225 asteeseen apauttia puoleksi tunniksi. Jos haluaa oikein rapsakoita niin sitten kanttii pitää hieman yli puolituntia.
Lopuksi maustaa oman mielen mukaan ja bataattiranskalaiset on valmiit :)
Huomenna kokkailen kesäkurpitsaa uunissa, saa nähdä mitä siitä tulee :D Toivottavasti jotain..
Valmiit "ranskalaiset" |
Valmista pöperöä ja HYVÄÄ sellaista :P |
Kunhan Mika kotiutuu tuolta salilta niin sitten alkaa mun treenit rinnan ja haban merkeissä. Saa mika pistää semmoset rääkit pystyyn, että oksat pois! :D
- Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti